Tekstit

Näytetään tunnisteella Jani Lehti merkityt tekstit.

Paras

Larssen, E. 2014. Paras Kirjan on kirjoittanut mentaalivalmentaja Erik Larssen. Hän auttaa työkseen esimerkiksi huippu-urheilijoita, liike-elämän johtoa ja tavallisia ihmisiä tavoitteiden saavuttamisessa. Kirja kertoo sisältävänsä kolme tavoitetta: tuleminen tietoisemmaksi itsesään ja ajattelutavoistaan (1), auttaa muuttamaan ajatustapoja, jotka rajoittavat suorituskykyäsi (2) ja auttaa kokemaan mielihyvää (3). Kirjassa ensimmäinen kolahtanut asia oli todella kannustava, ero parhaiden ja muiden välillä. Jatkossa projekteja tehdessä kannattaa pitää mielessä, että ero parhaiden ja muiden välillä on hyvin pieni. Parhaat osaavat keskittyä valintoihinsa. Pienet oikeat valinnat arkielämässä johtaa hyvien ja oikeiden tapojen omaksumiseen, joissa muilla on vielä parannettavaa. ”Lahjakkuus ei ratkaise. Valinnat ratkaisevat.” ”Kaikilla ihmisillä on sama mahdollisuus. Sinullakin.” Toinen kirjassa kolahtanut asia jota voin hyödyntää projekteissani on tavoitteiden tärkeys. Kirjassa kerrottii...

Kehity ja jaksa tiimissä

Rytikangas, I. 2011. Kehity ja jaksa tiimissä. Iina Rytikangas valmentaa monissa työyhteisöissä, erilaisissa organisaatioissa, järjestöissä ja yhdistyksissä erilaisista aihealueista. Kirjan tarkoitus oli antaa vinkkejä vuorovaikutuksen ja viestinnän tehostamaiseen, motivoitumiseen ja parempaan tyytyväisyyteen. Ensimmäinen kolahtanut asia kirjassa oli, että etsimme usein syytä tyytymättömyyteemme pomosta tai työkavereista. Heti kirjan alusta on hyvä pitää mielessä, että itsessäkin voi olla jotain parannettavaa. Toinen kolahtanut asia oli kappale stressistä ja siitä, miten stressin käsitteleminen johtaa kaikille mukavampaan työyhteisöön. ”Tämän päivän työelämän haasteet ovat melkoiset. Tulostavoitteet ovat kovia; työntekijämäärää on vuosien saatossa vähennetty ja yhä pienempi joukko tekee yhä suuremman määrän töitä.” Kappaleessa kolahti varsinkin se, että mitä enemmän ajattelemme stressiä, sitä enemmän koemme sitä. Jatkossa projekteissa voin hyödyntää seuraavaa kikkaa: Sen si...

Kehitä esiintymistaitoja

                          Marckwort, A. Marckwort, S. 2003. Kehtiä esiintymistaitoja. Kirja kertoo, miten pystyt kehittymään esiintyjänä. Kaikki tarvitsevat esiintymistaitoa, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Halusin lukea kirjan, koska esiintymistaito on hyvin useasti ratkaisevassa asemassa työelämässä menestymisessä. Alussa kirja antaa ympäripyöreän vastauksen siihen, millainen on hyvä esiintyjä. Kirja kertoo miten rohkeus, positiivisuus ja vuorovaikutustaidot johtaa hyvään esiintymiseen. Ensimmäiseksi kirjassa kolahti oman esiintymistyylini tunnistaminen. Olen ensisijaisesti auditiivinen esiintyjä, eli olen hyvä kuuntelija ja esitän asiat loogisesti järjestyksessä. Heikkouteni, jotka minun pitää ottaa jatkossa huomioon on yksipuolisuus, esiintymistyylini on useasti luennointia ja se käy nopeasti tylsäksi ei auditiivisille ihmisille. Tulevaisuudessa minun pitää muistaa käyttää enemmän visuaalista materiaalia ja aktivo...

Asiakkaan aikakausi

Asiakkaan aikakausi Asiakkaan aikakaudella asiakkaan huomiointi on tärkeää. Kaikki keskenään kilpailevat yritykset pystyvät tuottamaan ja tarjoamaan kutakuinkin samoja palveluita ja tuotantomenetelmiä, joten asiakaspalvelun tärkeys korostuu huomattavasti, sillä se on ”viimeinen” markkinointi keino. On hyvä muistaa, että suuri osa ostopäätöksistä tapahtuu jo ennen kauppaan menoa. Nopea ja sujuva toiminta tuotteen tarjoamisessa ja asiakaspalvelussa on erityisen tärkeää. Esimerkiksi asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa korostuu asiakkaan aikakaudella. Kun asiakas ottaa yritykseen yhteyttä sosiaalisessa mediassa, vastausta odotetaan hyvin lyhyellä viiveellä. Vaikka yritys vastaisikin nopeasti, pitää silti ottaa jokainen asiakas yksilöllisesti huomioon. Yksikin huono asiakaskokemus sosiaalisessa mediassa, voi johtaa nopeasti huonoon maineeseen.

Onnistu projektissa

Kuva
Kettunen, S. 2009. Onnistu projektissa. Luin Sami Kettusen kirjan Onnistu projektissa. Kirjan tarkoituksena oli antaa lukijalle ideoita projektityön tueksi. Mielestäni tärkein asia kirjassa on projektityön opettavuuden ymmärtäminen . Projektien paras anti on uusien asioiden oppiminen. Jokaisesta projektista saa jotain irti. Nykyisissä projekteissani olen oppinut muun muassa: verkkohotellin käyttöönoton, verkkosivun ulkoasun suunnittelemista, Wordpressin käyttöä laajasti, sekä lisännyt erilaisten wordpress-lisäosien tuntemusta. Kirjassa annettiin paljon painoarvoa projektin suunnittelulle ja suunnitelman laatimiselle, kirjassa näitä asioita käytiin läpi projektipäällikön työn puolelta, mutta niitä voi toki silti hyödyntää projektisamme. On tärkeää ymmärtää projektin suunnittelun tärkeys. Suunnitteluun käytetty aika maksaa itsensä varmasti takaisin projektin aikana. Kun koko tiimi on mukana projektin suunnittelussa projektin tavoite ja toimintatavat ovat kaikille selvät. Hyöd...

Nopeammin!

Kuva
Luin Janne Ruokosen kirjan Nopeammin! Nopeuteen kannattaa perehtyä, koska nopeusvaatimuksia ei pääse millään pakoon. Nopeus oikein oivallettuna johtaa yhteisön tuottavuuteen ja yksilön onneen. Kirjassa painotettiin sitä, että nopeus ei tarkoita vain asioiden tunkemista lyhyempään ajanjaksoon, se aiheuttaa vain stressiä ja kiirettä. ”Nopeutta on, että muuraat oikeaoppista tiiliseinää tuloksekkaammin kuin laastin kanssa kämmäilevä naapurisi. Nopeutta on, että yrityksesi mainoskampanja osuu maaliin hukkakontaktien tuottamisen sijaan. Laajemmin, olipa työ mikä tahansa, nopeutta on kyky tuottaa annetussa aikayksikössä enemmän arvoa .” Tehtäviesi tunkeminen lyhyempään aikaan on siis merkityksetöntä, jos tuottamasi arvo ei nouse. Maailma ja työelämä vaatii vuosi vuodelta enemmän nopeutta ja tuloksia. Kuitenkin tiiliseinää ei voi loputtomiin ladota nopeammin. Nopeuden on siis tultava jostain muualta. Nopeutta saadaan lisättyä tuomalla lisää arvoa tehtävän suoritukseen. Projekt...

Viisas mies ei kuse vastatuuleen ja muita huomioita {työ}elämästä

Kuva
Kirja kertoo mainostoimittajan elämästä, työelämästä ja työtehtävistä, sekä ajatuksista. Kirjasta mieleen jäi, miten työyhteisön ilmapiiri vaikuttaa yrityksen tulokseen, tehtävien hoitamiseen ja ihmisen omaan terveyteen. Esimerkknä kirjassa toimi mainostoimisto, jossa kaikilla meni hyvin ja toimisto teki voittoa, työilmapiiri oli hyvä ja töihin oli mukava tulla hoitamaan työtehtäviään. Myöhemmin toimisto alkoi tekemään vähemmän voittoa ja lasku vain jyrkistyi.  Ilmeni, että työstä tullessa pakkopullaa ja työntekijöiden turvatesaan  oman asemansa, ihmiset kääntyivät toisiaan vastaan, juoruilemalla ja ilkeilemällä, mikä johti tuloksen ja työilmapiirin jyrkkään laskuun. Kirjassa toimiston tulos ja tilanne saatiin parannettua keskustelemalla kaikkien työntekijöiden kanssa ja tunnistamalla ongelman, joka tuo kireyttä työilmapiiriin ja tunnistamalla henkilöt jotka reagoivat negatiivisesti kireyteen. Kirjan voi sitouttas projektiin ymmärtämällä vaikean työilmapiiriin vaikutus...

Wiskari, J. 2014. Kiireentappoase.

Luin Juha Wiskarin Kiireentappoaseen. Kirjassa käsitellään kiirettä ilmiönä, mistä kiire yleensä johtuu ja miten kiirettä ja hektisyyttä käsitellään. Vanhanaikainen keino käsitellä kiirettä on listata asiat tärkeysjärjestykseen ja hoitaa listatut asiat järjestyksessä pois alta. Tämä keino ei kuitenkaan toimi kaikilla, jos se toimii sinulla ole onnellinen, mutta useiden on perehdyttävä kiireeseen enemmän. Tärkeää on kokonaisnäkemyksen hahmottaminen ja tunnistaa mikä kiireen ja pahan olon aiheuttaa. Kokonaisnäkemyksen hahmotettua on helpompi ehkäistä kiireen ja pahan olon aiheuttajien synty. ”Kuume on merkki siitä, että jotain on vinossa ja että keho taistelee sitä vastaan. Kiire on merkki itsensä johtamisen sairaudesta, jota vastaan ihminen kiireellä taistelee. Kun perussairaus hoidetaan, kuume laskee.” Kirjan ideat sitoutuu projektiimme kahdella tavalla. Kiire tuhoaa projekti mielekkyyden ja tuottavuuden, sekä tekee ihmisen tyhmemmäksi. Kirja antaa työkaluja kiireen vähentämi...