Palvelukseen halutaan ajokoira [Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen]


Palvelukseen halutaan ajokoira [Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen]. Janne Tienari & Susan Meriläinen. 




Johtajuutta verrataan kirjassa koiriin. Minusta vertaus on oikein osuva, sillä erilaisten johtajien olemuksista ja käyttäytymisestä voi havaita esimerkiksi tuloksellisuudenhalukkuutta tai laiskuutta. Ikävä kyllä kirjassa ei mainittu nimellisiä esimerkkejä tosielämästä. Se vaikeutti osin samaistumista kertomuksiin tai hahmojen tilalle asettumista. Olen kuitenkin huomannut nykypäivän johtajien entistä urheilullisemman ja jämäkämmän olemuksen.

Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota omaan toimintaani johtajana, ja voinkin todeta joitakin havaintoja. Pyrin johtajana olemaan mahdollisimman aktiivinen ja huomioimaan kaikki jäsenet tiimissä. Pidän esillä olemisesta ja esiintyminen sujuu minulta luontevasti. Kirjassa puhuttiin myös johtajan elämäntapojen seurannasta. Olenkin huomannut alkavani tarkkailemaan entistä enemmän askeleitteni määrää ja aktiivisuuttani arjessa. Monet johtajat pyrkivät tarkkailullaan ottamaan itsestään yhä enemmän irti johtamisen tehon maksimoimiseksi. Pyrin jatkamaan tapojeni tarkkailua myös jatkossa.

Tiimityöskentelyssä johtajuus voi vaihdella projekteista riippuen, ja esille tulee varmasti monenlaisia johtajatyyppejä.

Suosittelen kirjaa kaikille johtamisen tyyleistä kiinnostuneille.


-Joona Silvennoinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viisas mies ei kuse vastatuuleen ja muita huomioita (työ)elämästä - Jyri Erma

Kirjakolahdus, Kurvinen. J, Seppä. M.2016. B2B-markkinoinnin & myynnin pelikirja. Helsinki: Kauppakamari.

Kirjakolahdus, Parvinen. P. 2016. Myyntipsykologia: Näin meille myydään. Jyväskylä: Docendo.