Asiakkaan aikakausi, Janne Löytänä, Kari Korkiakoski, 2014

Luin kirjan Asiakkaan aikakausi, kirjoittanut Janne Löytänä sekä Kari Korkiakoski.
Kirjassa käsitellään asiakaspalvelun laatua sekä tasoa kilpailullisena strategiana. Nykypäivänä perinteisemmät kilpailukeinot tietyillä aloilla ovat alkaneet vajota, sekä asiakkaat luottavat enemmän esimerkiksi tuttaviensa tai sosiaalisessa mediassa kuulemiinsa mainospuheisiin toisten asiakkaiden suusta. Kirjassa käsitellään uuden ajan kilpailukeinoina asiakkaan kuunteleminen, heidän toiveidensa ylittäminen sekä reaktionopeudella. Yrityksen on sisäistettävä, että asiakkaan aikakaudella asiakaskokemus on jatkuvasti kehittyvä ja tulosta poikiva prosessi, johon tulee sitoutua omilla ratkaisuilla ja toimilla.
Nykypäivänä toimiva asiakaspalvelu ei ole vain asiakaspalvelussa työskentelevän henkilön ja asiakkaan välinen suhde. Nykypäivänä siihen vaikuttaa myös työpaikan yhteishenki. Työpaikan tulee olla miellyttävä paikka, jossa uskalletaan iloita työntekijöiden kesken, eikä kelloa tarvitse 10 minuutin välein vahtia ja odottaa seuraavaa hengähdystaukoa. Yhteishengen tuoma leppoisuus sekä iloisuus heijastuvat iloisina työntekijöinä, jotka haluavat ennen kaikkea palvella asiakasta niin hyvin kuin vain se heiltä luonnistuu. Näin toimiva ja pitkiä asiakassuhteita luodaan nykypäivänä sekä tulevaisuudessa.

Oskari Rinne

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjakolahdus, Malmelin, N. & Hakala, J. 2012. Vetovoima. Helsinki: Alma Talent. - Nea Roue ja Aina Erikäinen

Kirjakolahdukset 2018

That's Not How We Do It Here!: A Story About How Organizations Rise, Fall – and Can Rise Again