Aki Ahlroth – Järkytä avoimuudella, Alma Talent Oy, Helsinki, 2017.

Järkytä avoimuudella.


Teos oli erittäin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, sillä kirjailija kertoi asiat suoraan eikä yrittänyt piilotella vaikeitakaan ongelmia lukijalta. Kirjassa kerrotaan erilaisten näkökulmien kautta työelämästä ja johtamisesta niin, että lukija oppisi kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan sekä työtään. Nykyään melkein jokainen osaa kyseenalaistaa muiden tekemisiä, mutta omien asioiden kyseenalaistaminen on hakusessa.

Kirjassa kerrotaan asioista käytännönläheisesti eikä lukijan tarvitse vaivata päätään rivien välistä tulkitsemisella vaan helppolukuisen teoksen voi lukea kuka tahansa kirjasta kiinnostunut. Teksti on erittäin hauskaa luettavaa, sillä kirjailija ei säästele sanoissaan. Hän kertoo juuri miten asiat on joka tekee teoksesta värikkään. Teemana on avoimuus, kulttuuri ja arvot, joiden kautta erilaisia asioita tarkastellaan. Pidin siitä, että sivuille oli kohdistettu punaisella tekstillä erilaisia päälauseita, jotka korostivat tiettyä sivun sanomaa. Näiden lauseiden myötä kirjasta sai blogimaisen tunnelman.

Koin kolahduksena muun muassa nämä lauseet:

”On helpompaa ajatella investoivansa koneisiin ja laitteisiin kuin inhimilliseen pääomaan.”

”Kun tarkastellaan kaikkein parhaimpia työpaikkoja, ei voi jäädä huomaamatta, kuinka suurella sydämellä nimenomaan toimitusjohtaja vie asioita eteenpäin.”

”Jos yksi kaatuu, muut nostavat hänet jaloilleen.”

Näiden lauseiden kautta havahduin moniin erilaisiin ongelmiin mitä työyhteisöissä voi piillä. Lähinnä ajatuksiini jäi se, että meistä jokainen voi vaikuttaa työympäristöön olemalla rohkea ja avoin. Vaikka pelkäisi ja jännittäisi, niin jokaisen tulisi voida sanoa mielipiteensä ilman pelkoa menettää työnsä. Valitettavasti näin ei usein tapahdu, sillä suurin osa työntekijöistä haluaa pysyä töissä vaikka se olisi väkinäistä pakkopullaa. 

Teosta oli mielenkiintoista lukea, sillä se motivoi työskentelemään omien arvojen mukaisesti eikä miellyttämään vain muita. Olisi hienoa, jos jokainen ihminen pääsisi työskentelemään unelma-ammatissaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat ottaa askeleen avoimuuden suuntaan ja jättää sen väkinäisen työnteon tavoitellakseen omien arvojen mukaista työtä. Jokaisen kuuluisi saada tehdä sitä mitä haluaa ja miten haluaa.

Arvosana kirjalle: 5/5

- Johanna Hämäläinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viisas mies ei kuse vastatuuleen ja muita huomioita (työ)elämästä - Jyri Erma

Kirjakolahdus, Kurvinen. J, Seppä. M.2016. B2B-markkinoinnin & myynnin pelikirja. Helsinki: Kauppakamari.

Kirjakolahdus, Parvinen. P. 2016. Myyntipsykologia: Näin meille myydään. Jyväskylä: Docendo.